Avainsana-arkisto: kookosmaito

Fuusiokeittiöstä päivää

Tämä pikaruoka on kyllä eri mantereiden keittiöiden sekamelska! Sapuska piti saada nopeasti pöytään töiden jälkeen. Jääkaapissa odotti eilen keitetyt kikherneet ja paketti kylmäsavulohta. Olihan siellä myös yksi limetti ja tuoretta chiliä, ja tölkkivarastossa kookosmaitoa. Päätin yhdistää nämä ja keittää kaveriksi sobanuudeleita. Siitä vaan säveltämään!

Sobanuudelit sopi tähän komboon tosi hyvin! Tattarijauhoista tehtynä niissä on paljon enemmän makua kuin riisi- tai vehnänuudeleissa. Niiden likaisen rusehtava väri saattaa vaikuttaa epäilyttävältä, mutta älä turhaan anna sen häiritä.

Olen käyttänyt sobanuudeleita ihan tavallisten tapaan eli lisukkeena, lähinnä kaakkoisaasiavaikutteisten kastikkeiden kaverina. Olen myös tehnyt sobanuudeleista ja kasviksista salaattia, joka on maustettu maapähkinäisellä, tulisella kastikkeella. Olen nähtävästi hävittänyt kyseisen salaatin ohjeen, mutta varmasti netti on moisia ohjeita pullollaan.

Käytin reseptissä myös yhtä omalla hellallani ensi kertaa vieraillutta raaka-ainetta – kaffirlimen lehteä. Onpa niissä ihanan aromaattinen tuoksu ja maku! Ostin niitä pussillisen aasia-kaupasta – eurolla! Laitoin loput pakkaseen, kuulemma säilyvät hyvin, tiesi guugeli kertoa. Tästä reseptistä ei ole kuvaa, se ei ollut kovinkaan kuvauksellinen ruoka ruskeine nuudeleideen ja kellertävine kastikkeineen. Mutta hyvää oli, uskokaa pois!

Kylmäsavulohikikhernekastike
2 annosta

1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 mieto, punainen chilipaprika
peukalonpään kokoinen pätkä inkivääriä
2 dl kookosmaitoa
loraus soijakastiketta
1 kaffirlimen lehti
kurkumaa
puolikkaan limen mehu
n. 1,5 dl keitettyjä kikherneitä
100 g kylmäsavulohta

  1. Pilko sipulit, chili ja kuorittu inkivääri (viimeisin ihan pieniksi kuutioiksi). Kuullota näitä pannulla hetki. Laita nuudelit kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Lisää kookosmaito pannulle ja mausta soijakastikkeella, silputulla limenlehdellä, kurkumalla ja limen mehulla. Voit myös halutessasi lisätä chiliä jossain muodossa (jauhetta, kastiketta, rouhetta).
  3. Lisää keitetyt kikherneet ja pilkottu kylmäsavulohi.
  4. Keitä hetken aikaa kokoon. Tarjoile nuudelien kanssa. Tuore korianteri sopii koristeeksi ja lisämausteeksi!
Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kasvisruuat, Pääruuat

Parsakaalikeitto kookosmaidolla

Sosekeitot ovat usein vähän yllätyksettömiä ja tasapaksuja. Tässä Chocochili-blogin parsakaalikeitossa, jota tuunasin hieman inkiväärillä, chilillä ja sitruunamehulla, on ihan oma meininkinsä.

Keitosta voi tehdä mieluisen paksuista säätelemällä veden ja kookosmaidon määrää. Tällä kertaa halusin tehdä kevyen keiton, jossa ei olisi vauvanruokafiilistä, joten hulautin sekaan koko kookosmaitotölkin ja enemmän vettä kuin ohjeistetut kolme desiä. Hyvin toimii!

Ohje sopii vegaaneille.

Parsakaali-kookoskeitto

1 sipuli
2 sentin pätkä inkivääriä
1 iso valkosipulinkynsi
chiliä oman maun mukaan, esim. rouheena
1 parsakaali
3-5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tlk valkoisia papuja
1 tlk kookosmaitoa (et välttämättä tarvitse kaikkea)
sitruunamehua
krutonkeja

  1. Leikkaa parsakaalista kukinnot irti. Kuori varsi ja pilko se viipaleiksi.
  2. Silppua sipuli ja kuullota sitä oliiviöljyssä kattilan pohjalla muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja chili, kuullota vielä hetki.
  3. Lisää parsakaali, vesi ja kasvisliemikuutio ja keitä, kunnes parskaali on pehmennyt.
  4. Lisää pavut, tilkka sitruunamehua ja osa kookosmaidosta.
  5. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Anna keiton kiehahtaa ja lisää vielä kookosmaitoa tarvittaessa, kunnes keitto on sopivan sakeaa.
  6. Koristele annokset krutongeilla ennen tarjoilua.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Alkuruuat, Kasvisruuat, Keitot

Piña Colada -mehujää

Juhannuksen tähti oli Piña Colada -mehujää, varsinkin kun sekaan lorahti rommia hieman runsaammanpuoleisesti… Resepti löytyi Pumpkin Jam -blogista. Tarvitset vain mehujäämuotit, ananasta, kookosmaitoa ja rommia (alkuperäisessä ohjeessa oli appelsiiniakin ja laitoin sitäkin, mutta voi sen kyllä jättää poiskin). Helppoa kuin heinänteko! Ja oikeastaan aika terveellistäkin, jos rommia ei oteta huomioon…

Pina Colada -mehujää

Piña Colada -mehujää

(6 kpl)

100 g tuoretta ananasta
2 dl kookosmaitoa
1 appelsiinin mehu
tujaus rommia

  1. Pilko ananas ja purista appelsiinista mehu.
  2. Heitä kaikki ainekset blenderiin ja surraa tasaiseksi.
  3. Täytä mehujäämuotit ja laita pakkaseen.
  4. Nauti auringossa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Jälkiruuat, Naposteltavat