Avainsana-arkisto: juustot

Paahdetut munakoisot

Onnettomat kokkailuyritykset jatkuvat täällä yhden risteyksen kylässä Kreikan takamailla – tuloksena yleensä joko karrelle palanut päivällinen tai hitaasti sitkeäksi kitsahtanut kanankoipi, riippuen siitä käytänkö ”uunia” vai ”liettä”.  Tämä resepti kuitenkin toimii tässäkin keittiössä ja näitä munakoisoja on ollut tarjolla jo useamman kerran. Resepti löytyi Jokihaka Kokkaa -blogista ja sitä on muunneltu sen verran, että kaikki ainekset löytyvät näiltä kulmilta – vieläpä lähiruokana. Jopa kuivattu oregano on ostettu vanhalta papalta, joka myy yrttejä tien reunassa viikonloppuisin. Kuva nyt on surkeaakin surkeampi, kameravanhus hälyyttää vähän väliä erroria ja edes munakoison puolikkaasta ei saa tärähtämätöntä kuvaa, saati sitten jostain liikkuvasta kohteesta. Kattelkaa herkullisempia kuvia tuolta alkuperäisestä reseptistä.

paahdetut_munakoisot

Paahdetut munakoisot

1 reilukokoinen munakoiso per syöjä
reilusti oliiviöljyä
pari valkosipulinkynttä
kuivattua oreganoa
suolaa ja pippuria
reilu pala fetajuustoa

  1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
  2. Halkaise munakoisot pitkittäin ja viillä ristikko aina kuoreen asti, mutta varo rikkomasta kuorta. Asettele puolikkaat kauniisti leikkauspinta ylöspäin uuninpellille.
  3. Holvaa oliiviöljyä puolikkaiden päälle ja ristikon sisälle, mausta suolalla ja pippurilla sekä oreganolla. Tunge viiltoihin valkosipulimurskaa.
  4. Paahda 200 asteessa parikymmentä minuuttia ja levitä puolikkaiden pinnalle murustettua fetajuustoa. Anna munakoisojen paistua vielä hetki kunnes puolikkaat ovat kypsiä ja kauttaaltaan pehmeitä sekä juusto hieman sulanut pinnalle. Älä käräytä (toim. huom.).
Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): Kasvisruuat, Maailmalta

Lisää herkkuja à la Austria – Käsespätzle

Jatkanpa nyt minä vuorostani itävaltalaisten perinneruokien sarjaa omalla lempparillani Käsespätzlellä. Tämä on kunnon juustoista lohturuokaa, jota kokkasin sen kunniaksi, että viikoksi peitteisiin vienyt angiina taitaa hellittää. Käsespätzlessä on kyse jonkinsortin itsetehdystä pastasta tai taikinakokkareista tms. ”spätzlestä”, joka tässä tapauksessa on kuorrutettu juustolla. Spätzleä voi tehdä lukemattomia eri versioita – sitä voi maustaa pinaatilla, tuoreilla yrteillä, siitä voidaan tehdä yhdensortin munakasta, tarjota lisukkeena vaikka lihan kanssa ja niin edelleen. Mutta yksi ylitse muiden on kunnon vorarlbergiläinen Käsespätzle, jossa spätzle kuorrutetaan juustolla, maustetaan paahdetulla sipulilla ja that’s it. Tätä herkkua kutsutaan ainakin myös nimellä Käsknöpfle ja kaipa tätä tämänsorttista ruokaa tarjoillaan myös Saksan puolella ja Sveitsissä, mutta minä olen saanut spätzlentekovinkit entiseltä työkaverilta, joka on kotoisin juuri tuolta läntisestä Itävallasta Alppien keskeltä läheltä Sveitsin rajaa.

Yksi hankaluus Käsespätzlen tekemisessä tosin on: siihen tarvitsee erityisen työkalun – Spätzlesiebin tai Spätzlehobelin. Ilman tätä ihmettäkin spätzleä voi tehdä lätkimällä taikinaa jotenkin leikkuulautaa vasten mutta älkää kysykö miten. Täältä youtubesta voi katsoa mallia miten joku Frau Lutz päästelee menemään pelkällä leikkuulaudalla  ja yrittää samaa kotona jos siltä tuntuu. Itävallan lomalta kannattaa napata parilla eurolla mukaan tuollainen siivilä, ei vie paljoa tilaa matkalaukussa.

Käsespätzle

(taikinan ohje on yhdelle hengelle)

100 g vehnäjauhoja
1 kananmuna
ripaus suolaa
(ripaus muskottipähkinää)
0,5 dl kylmää vettä (tai vähän reilummin)
sipulia
juustoraastetta (voimakkaita juustolaatuja – Emmentalia, Gryereä, Raclettea jne.)
ruohosipulia koristeeksi

Mittaa jauhot kulhoon, lisää suola (ja muskottipähkinä). Tee jauhojen keskelle kuoppa ja riko kananmuna siihen. Sekoita ja lisää kylmä vesi vähitellen, niin että taikinasta tulee tasaista ja suht löysää (taikinan tulisi valua kauhasta isoina tippoina, ks. kuva).

Laita vesi kiehumaan isoon kattilaan, lisää reilusti suolaa. Älä täytä kattilaa aivan täyteen, muuten vesi roiskuu spätzlejä tehdessä. Kasta spätzlesiivilä kylmässä vedessä ja nosta se kattilan päälle. Kaada taikinaa siivilälle (kuvassa näkyy sopiva taikinan määrä) ja kaavi lastalla taikinaa siivilää vasten, niin että taikina tippuu rei’istä kiehuvaan veteen.

Spätzlet ovat valmiita, kun ne nousevat veden pinnalle. Nosta jonkinsortin lastalla tai siivilällä spätzlet pois vedestä ja valmistaudu seuraavaan spätzlesatsiin, jos taikinaa on vielä jäljellä. Kastele spätzlesiivilää välissä aina kylmässä vedessä, niin taikina ei niin tartu siihen kiinni.

Sulata pannulla nokare voita ja ruskista sipulirenkaat. Siirrä sipulit sivuun ja lisää pannulle spätzlet. Lisää raastettu juusto ja anna sen sulaa täysin ja ruskistua kunnolla, niin että valmiissa Käsespätzlessä on ihania rapeita juustokohtia (nam!). Voit lisätä sipulin jo tässä vaiheessa pannulle tai vasta valmiin annoksen päälle. Koristele ruohosipulilla ja mausta pippurilla.

Musiikki: Sound of The Music – My Favorite Things (Julie Andrews)

2 kommenttia

Kategoria(t): Itävaltalainen ruoka, Kasvisruuat, Pääruuat

Minttuinen feta-kesäkurpitsapasta

Tästä ruuasta ei ole olemassa kunnon kuvaa, sillä nautimme tämän sohvalla miehen kanssa kahdestaan yhdestä isosta taikinakulhosta (miksiköhän, en enää muista…). Ei ollut siis tarkoitus blogata tätä, mutta pakkohan tämä ihana yhdistelmä oli muistiin kirjoittaa.

Innoittajana ruualle oli Siskot kokkaa -blogista löytynyt minttuinen feta-kesäkurpitsasalaatti, jonka tein pastaversiona. Talvella tulee kyllä ikävä tuota ikkunalaudan minttupuskaa. 😦

Minttuinen feta-kesäkurpitsapasta

1 iso kesäkurpitsa
kourallinen pekaanipähkinöitä
(täysjyvä)pastaa
1 paketti fetaa (no ainakin yli puolet)
1 sitruuna
paljon mintunlehtiä
hyvää oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Pilko kesäkurpitsa puolikuun muotoisiksi suunmentäviksi siivuiksi ja pyörittele viipaleet oliiviöljyssä. Lado viipaleet uunipellille niin, etteivät ne ole pahasti päällekkäin. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla, ja laita 220 asteiseen uuniin paahtumaan.

Keitä tällä välin kahden hengen annos pastaa, esim. fusillia.

Kun kurpitsat ovat saaneet hieman väriä, lisää pellille hieman rouhitut pekaanipähkinät ja laita takaisin uuniin. Anna pähkinöidenkin paahtua hetken ajan, mutta varo etteivät ne kärähdä.

Pilko feta pieniksi kuutioiksi ja silppua mintunlehdet. Laita kypsät kesäkurpitsaviipaleet ja pähkinät kulhoon ja lisää joukkoon kypsä valutettu pasta, fetakuutiot ja mintunlehdet. Mausta pasta sitruunankuorella ja -mehulla, hyvällä oliiviöljyllä sekä suolalla ja pippurilla. Huokaile, kun se on niin hyvää… Voi nauttia myös kylmänä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kasvisruuat, Pasta, Pääruuat

Grilli puuttuu…

…mutta saa sitä onneksi grillifiilistä omassa keittiössäkin, kun käytössä on valurautainen parilapannu.

Ensimmäinen ruokapostaus ei sinällään sisällä reseptiä, mutta tällaista meillä eilen yhteistyössä Kaisun kanssa kokkailtiin:

Parilapannulle pääsivät raidoittumaan

  • kreetalaisella (Kaisun ihana tuliainen!) lampaanmaitojuustolla ja timjamilla täytetyt herkkusienet
  • minibratwurstit
  • halloumi-juustoviipaleet

Uunivuuassa (200°c) valmistui samalla kasviksia, nimittäin

  • munakoisoviipaleita
  • paprikapaloja
  • sipulilohkoja
  • valkosipulinkynsiä ja
  • puolitettuja kirsikkatomaatteja,

jotka olin ensin maustanut suolalla, mustapippurilla, ripauksella cayennepippuria, kuivatulla Kreetan oreganolla (missä oli kukkanuppujakin!)  sekä lorauksilla oliiviöljyä sekä valkoviinietikkaa.

Uudet perunat keitettiin ja syötiin sen samaisen lampaanmaitojuuston kera.

Halloumi-juuston päälle ripoteltiin tuoretta minttua sekä loraus balsamico-etikkaa – tämän kesän paras makuyhdistelmä!

Lisäksi syötiin vihersalaattia ja nautittiin kotitekoista viinirypälemehua.

Olipa kiva ilta, ja kiitos Kaisu ihanista tuliaisista! Reetta tahtoo myös Kreetalle…

Jätä kommentti

Kategoria(t): Alkuruuat, Kasvisruuat, Pääruuat