Kuukausittainen arkisto:Touko 2015

Piknik-eväitä: sitruunainen perunasalaatti fetalla ja rucolalla

Tänä kesänä missionani on kokeilla piknikin merkeissä erilaisia salaatteja. Piknikkausi polkaistiin kunnolla käyntiin pari viikkoa sitten, jolloin tarjolla oli mm.:

  • korvapuusteja (Kinuski-kissan ohjeella ja fariinisokerilla tehtynä)
  • juustotikkuja (ohuen voitaikinalevyn päälle kananmunaa, parmesanraastetta, timjamia, suolaa ja pippuria, kierteille pyöriteltynä ja rapeaksi paistettuna)
  • pastasalaattia välimerellisillä aineksilla (aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja, rucolaa, fetaa, kirsikkatomaatteja, paprikaa…)

Eilen puolestaan tein ihanaa perunasalaattia spontaanisti järjestetylle piknikillemme. Otin täältä mallia. Ihastuin tähän sitruunan ja uuden perunan yhdistelmään heti! Tätä on pakko tehdä pian uudestaan. Yksi tärkeinpiä ainesosia tässä salaatissa on hyvä oliiviöljy. Kaisun kreikasta tuoma, selkeästi vihreän värinen neitsytoliiviöljy sopii tähän paremmin kuin hyvin. Tämä oli ensimmäinen kerta tänä kesänä, kun söin uusia perunoita, vieläpä kotimaisia (itävaltalaisia :). Perunoita pilkkoessani otin voipaketin ja merisuolamyllyn leikkuulaudan viereen, ja saattaa olla, että aika moni pottu meni salaatin sijaan suoraan suuhun… Suomen pottuja odotellessa!

image

Sitruunainen perunasalaatti fetalla ja rucolalla

1 kg uusia perunoita
1 pieni prk pieniä kapriksia
1 prk öljyssä marinoitua fetaa
4 kevätsipulia
suolaa ja mustapippuria tarvittaessa
rucolaa

Kastike:

1 dl hyvää neitsytoliiviöljyä (kreetalainen on parasta!)
1 sitruunan kuori ja mehu
suolaa ja mustapippuria

  1. Pese ja keitä perunat juuri ja juuri kypsiksi (laita uudet perunat aina vasta kiehuvaan veteen).
  2. Sekoita kastikkeen ainekset yhteen.
  3. Pilko kuumat perunat suupaloiksi ja sekoita heti kastikkeen kanssa. Kastike imeytyy helpommin kuumiin perunoihin.
  4. Pilko kevätsipuli pieneksi.
  5. Lisää kaikki loput ainekset perunoiden joukkoon. Rucola kannattaa tosin lisätä vasta sitten, kun perunat ovat jäähtyneet kunnolla, ja jos kuljetat salaatin esim. piknikille, lisää rucola joukkoon vasta tarjoiluvaiheessa.
Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized