Dakos – kreetalainen pikaruoka

Kaisun hella on tällä hetkellä Peloponnesoksella yhden risteyksen kylässä. Parhaillaan kokkaillaan aika alkeellisissa olosuhteissa, keittiön varusteluun kuuluu esimerkiksi vain yksi ainoa veitsi ja parhaat päivänsä nähnyt paistinpannu. Kylän minimarketista on turha etsiä chiliä tai inkivääriä, raejuustosta ei ole kukaan kuullutkaan, mutta mitäs noista kun tuoreempia mandariineja ja sitruunoita ei taida maailmasta löytyä ja oliiviöljy on vihreää kuin vastaleikattu ruoho. Harmaahapsisen papan juustokaupasta saa fetaa suoraan tynnyreistä naurettavaan kilohintaan ja kaupan päälle pusun poskelle.

Tässä ensimmäinen helppoakin helpompi kreikkalainen (tarkemmin sanottu kreetalainen) ohje, joka onnistuu tässäkin keittiössä ilman, että tarvitsee riskeerata uunihärvellyksen aiheuttamaa sähkökatkosta. Noita ohrakorppuja löytyy Wienistä ainakin Rote Rübe -nimisestä kahvilasta, siellä myydään muitakin kreikkalaisia tuotteita.

dakos

Dakos (ohje yhdelle hengelle)

1 ohrakorppu (voit myös kuivattaa leipäpaloja itse korpuiksi uunissa)
1 tomaatti
reilu pala fetajuustoa (unohda ne höperöt alennussalaattijuustot, fetaa sen olla pitää)
oliiviöljyä
1 oliivi
hyppysellinen kuivattua oreganoa
hyppysellinen suolaa

  1. Puolita tomaatti ja raasta se. Älä käytä kuoria. Lisää sekaan hieman suolaa.
  2. Riko ohrakorppua hieman ja aseta se lautaselle. Lorauta päälle oliiviöljyä.
  3. Levitä tomaattimurska korpulle.
  4. Murusta feta tomaattimurskan päälle.
  5. Koristele hyppysellisellä kuivattua oreganoa ja oliivilla (jos sattuu kaapista löytymään) sekä lorauta lopuksi koko komeuden päälle reilusti oliiviöljyä.
  6. Tarjoile heti äläkä hetken päästä koska korppu vetistyy nopeasti.
Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Alkuruuat, Maailmalta, Naposteltavat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s