Väliraporttia lihattomasta lokakuusta

Lihattomassa lokakuussa on meidän hellallamme pysytty suhteellisen tiukasti, vaikkakin huijaamme sen verran, että syömme kalaa, kananmunia ja maitotuotteita. Kuitenkin kokatut ruuat ovat olleet sen verran arkisia tai vähintään epäkuvauksellisia, etten ole viitsinyt alkaa niistä tänne kirjoittelemaan.

Tässä kuitenkin hieman osviittaa siitä, mitä meillä on oikein syöty:

  • Peruna-linssivuokaa
  • pasta alla normaa meidän tyyliin: Pilko munakoiso pikkusormen kokoisiksi suikaleiksi, paista kypsäksi pannulla oliiviöljyssä, lisää hieman valkosipulia, kuutioitua tuoretta tomaattia ja aivan lopuksi pilkottua mozzarellaa ja tuoretta basilikaa, mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita keitetty pasta muiden ainesten joukkoon.
  • kalapuikkoja!
  • linssipataa
  • ihanaa ihanaa munakoisopaistosta, joka on kyllä lähes sama asia kuin melanzane parmigiana
  • linssipihvejä suunnilleen näillä aineksilla
  • salaattia uunissa paahdetulla, mausteisella (chilijauhetta, juustokuminaa, pippuria tms) talvikurpitsalla
  • uunikasviksia ja kvinoaa
  • laiskurin tonnikalapastaa (keitetään pasta, avataan tomaattinen pastakastiketölkki ja tölkkituna, sekoitetaan kaikki yhteen ja lämmitetään kattilassa, ahh!)
  • kummallisia uunibataatteja – paistetut viinirypäleet, vuohenjuusto ja bataatti oli niin erikoinen yhdistelmä, että oli pakko kokeilla. En kuitenkaan syttynyt…

 

uunibataatit

 

Lisäksi ulkoruokinnassa ollaan käyty muun muassa falafeleilla (Maschu) ja haettu kotiin lähipizzeriasta (mainio Pizza Mari’) mainiota perunapizzaa ja buffalamozzarellapizzaa.

Nyt olisi suunnitteilla pinaattikeitto tuoreesta pinaatista, ja huomenna saadaan tuliaisiksi Kärntenistä ihania Kasnudeleita.

Näillä mennään!

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kasvisruuat, Pääruuat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s