Rieskaa

Lappeenrannassa rieska on ohra- ja vehnäjauhosta, vedestä ja piimästä leivottu, paksu hiivaleipä. Niin siis myös täällä Tonavan kanavan rannalla.

Tämä leipä pysyi tosi hyvänä seuraavaankin päivään. Ei nyt mikään ammattimainen leipä, kun en edes kauaa jaksanut vaivata taikinaa, mutta oikein passeli meikäläisen käyttöön.

Alla olevasta ohjeesta tulee kaksi leipää, itse puolitin ohjeen.

Vehnärieska

3 dl vettä
2 dl piimää
50 g hiivaa
2 rkl hunajaa
2 tl suolaa
n. 12 dl hiivaleipäjauhoja
2 rkl öljyä

Sekoita vesi ja piimä keskenään ja lämmitä mikrossa kädenlämpöiseksi. Liota hiiva joukkoon ja lisää hunaja ja suola. Lisää 6 desiä jauhoja (käytin täysjyvävehnäjauhoja ja valkoista vehnää puolet ja puolet) ja vatkaa hyvin puulastalla. Lisää jauhoja vaikka desi kerrallaan ja vatkaa aina välissä hyvin. Lopuksi lisää öljy ja jatka vaivaamista käsin. Mitä kauemmin jaksaa vaivata, sen parempi.

Oma taikina tarvitsi hieman enemmän jauhoja, kuin ohjeessa sanotaan. Ole kuitenkin varovainen jauhomäärää lisätessäsi. Halusin jättää taikinan melko löysäksi, mistä syystä sitä ei oikein hyvin voinut käsin vaivatakaan. Mutta ei se haitannut.

Muotoile taikina sileäksi palloksi (tai siis kahdeksi palloksi, jos teet kaksi leipää) ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Peitä hyvin mutta väljästi leivinliinalla ja aseta vedottomaan paikkaan kohoamaan reiluksi puoleksi tunniksi. Vedä kohonneeseen leipään kolme viiltoa ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin kohottamaan ensin vaivattua taikinaa ja sitten vasta muotoilemaan leivät, joita myöskin kohotettiin ennen uuniin menoa. Itse vähän siis oikaisin, ja ihan hyvä lopputulos tuli.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leivonta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s