Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2012

Boeuf Bourguignon a’la mie

Tänään kokattiin meitsin lempiruokaa, eli burgundinpataa! Ach, pitkästä aikaa. Olen tehnyt sitä tällä Pastanjauhajien ohjeella aika pitkään, mutta tänään oikaisin vähän, ja hyvää tuli silti.

Lopussa vinkkejä, mitä voi tehdä toisin, jos aika ja ainekset riittävät. Itse tein sen mukaan, mitä kotoa sattui löytymään.

Kuvan kanssa kävi taas klassisesti: nälkä ja kärsimättömyys ei sovi ruokakuvaajalle. Oikeesti väri oli tummanruskea eikä tuollainen punertava..

Burgundinpata

2 sipulia
3 porkkanaa
3 sellerinvartta
200 g herkkusieniä
öljyä
500 g naudanlihaa (pitkään haudutukseen sopivaa)
reilu rkl vehnäjauhoja
reilu rkl tomaattipyrettä
4 tomaattia kaltattuna, siemenet poistettuna ja kuutioituna
pullo punaviiniä
lihaliemikuutio
2 laakerinlehteä
3 timjamin oksaa
mustapippuria
suolaa

1. Pilko sipuli lohkoiksi ja porkkana ja selleri reiluiksi viipaleiksi. Puolita herkkusienet. Pilko huoneenlämpöinen liha reiluiksi kuutioiksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

2. Paista kasviksia öljyssä uuninkestävässä kannellisessa (valurauta)padassa niin, että ne hieman alkavat ruskistua. Siirrä kasvikset sivuun.

3. Pyörittele lihakuutiot jauhoissa ja ruskista ne öljyssä samassa padassa kuin missä paistoit kasvikset. Kun lihat ovat saaneet väriä, lisää kasvikset takaisin pataan. Lisää myös tomaattipyre ja tomaattikuutiot ja paista hetki. Lisää punaviiniä niin, että se peittää muut ainekset. Lisää lihaliemikuutio ja muut mausteet. Kiehauta.

4. Peitä pata kannella ja laita uuniin 2-3 tunniksi. Maista kahden tunnin jälkeen, onko liha mureutunut tarpeeksi, ja ovatko mausteet ja suola kohdillaan. Jatka hauduttamista tarpeen mukaan. Tarjoa esimerkiksi perunamuussin kanssa.

Vinkit:

– voit käyttää tuoreen sipulin lisäksi myös hillosipuleita ja tuoreiden herkkusienien sijasta kokonaisia purkkiherkkusieniä
– voit lisätä pekonia kasvisten ja lihan joukkoon paistovaiheessa tuomaan makua
– tuoreet tomaatit eivät ole pakollinen lisä, herkkua tulee ilmankin
– jos pata kuivuu liiaksi uunihauduksen aikana, voit lisätä kuumaa vettä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Pääruuat

Sahramilla maustettu kurpitsarisotto

Kurpitsakausi jatkuu vielä hetken! Helloillamme testattiin kurpitsarisottoa, jonka salainen ainesosa oli loistelias sahrami. Tästä taitaa tulla tämän tytön bravuuri, joka teko ei jäänyt takuulla tähän yhteen kertaan. Ohje löytyi Herkkusuun lautasella -blogista. Keittiössä hääräsi myös The Risottoguru Reetta ja lautaselle päätyi alkuperäisestä ohjeesta poiketen myös torilta löytyneitä mahtavia saksanpähkinöitä.

Sahramilla maustettu kurpitsarisotto (tästä riittää suunnilleen neljälle)

n. 200 g paahdettua kurpitsaa (meillä sitä jo tutuksi tullutta butternut squash -kurpitsaa eli myskikurpitsaa)
voita
1 pienehkö sipuli
1 valkosipulinkynsi
350 g risottoriisiä
n. 2 dl valkoviiniä (meillä oli Rieslingiä)
n. 1 l kasvislientä
2 dl parmesaaniraastetta
ripaus sahramia
timjamia
suolaa ja pippuria
pari siivua pekonia per ruokailija
kourallinen saksanpähkinöitä

  1. Leikkaa kurpitsa paksuiksi kiekoiksi ja paahda uuninpellillä (sivele leivinpaperille hieman oliiviöljyä, etteivät kiekot tartu kiinni) 200 asteessa puolisen tuntia, niin että kurpitsa on pehmennyt.
  2. Tee tällä välin risotto: Pieni sipuli ja valkosipuli aivan pieneksi silpuksi. Keitä litra vettä ja lisää siihen sellaiset puolitoista kasvisliemikuutiota. Laita pannulle iso nokare voita ja kuullota sipuli. Lisää sekaan risottoriisi ja paista sitä miedolla lämmöllä niin kauan, että riisi muuttuu läpikuultavaksi. Lisää valkosipuli ja ripaus maagista sahramia.
  3. Tästä eteenpäin risoton valmistaminen vaatii pitkää pinnaa ja hyvää hämmennyskouraa: riisin sekaan lisätään kasvislientä pikkuhiljaa kauhallinen kerrallaan – aina välissä riisin annetaan imeä neste lähes kokonaan, ja sitten taas lisätään hieman kasvislientä. Seosta on hämmennettävä koko ajan ja varottava, ettei riisimössö pala pohjaan. Apukokki voi tällä välin kuoria paahdetut kurpitsakiekot ja leikata ne suunmukaisiksi lohkoiksi.
  4. Testaa aina välillä, onko riisi jo kypsää. Aivan keittämisen ja hämmentämisen loppuvaiheessa sekaan lisätään puolet parmesaaniraasteesta. Sitten kattila pois hellalta, loput parmesaanista, hieman pippuria ja timjamia sekä kurpitsakuutiot sekaan (ja vaikka vielä nokare voita), kansi päälle ja risotto hetkeksi hautumaan. Tarkista maku ja lisää suolaa jos on tarvetta.
  5. Pekonisiivut paistetaan pannulla rapeiksi, heitetään talouspaperin päälle hetkeksi kuivumaan ja lisätään valmiin annoksen päälle samoin kuin muutama saksanpähkinä ja koristeeksi hieman parmesaaniraastetta. Tarjoillaan sen saman viinin kera, jota risottoonkin laitettiin. Nam!

Pro-risottovinkit á la Helloillamme:

  • Risotto vaatii aikaa, hämmennystä ja mietoa lämpöä – tässä ei kannata hätäillä turhia.
  • Pehmeäksi paahdetut kurpitsakuutiot kannattaa lisätä vasta aivan loppuvaiheessa, etteivät ne muusaannu risoton sekaan.
  • Saksanpähkinöistä ei paljon makua risottoon tullut – kurpitsa ja sahrami veivät voiton, mutta pähkinöistä tuli kivaa suutuntumaa (sama pätee pekoniin) muuten niin pilttimäiseen mössöön.
  • Kaiken A ja O on hyvä viini, laadukas parmesaani ja oikean kokoinen hyppysellinen sahramia. Ja oikeastaan myös hyvä itsevalmistettu kasvis/kanaliemi, mutta helloillamme ei jaksettu olla niin nuukana tällä kertaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kasvisruuat, Pääruuat

Tomaattinen kikhernekeitto

Inhokkiruokiani lapsena olivat nakki- ja jauhelihakeitto. Koska keitot kuitenkin ovat halpaa ja nopeaa arkiruokaa, olen löytänyt vakiorepertuaariini muun muassa tämän tyyppiset tomaattipohjaiset papukeitot ja -padat.

Otin tähän vähän mallia Chocochilistä, mutta lisäsin perunaa, jotta keitosta tulisi täyttävämpi. Kuten edellisessäkin postauksessa, kikherneet ovat tässäkin ruuassa pääosassa.

Tomaattinen kikhernekeitto

1 sipuli
2 porkkanaa
2 perunaa
3 valkosipulinkynttä
öljyä
1 rkl tomaattipyrettä
juustokuminaa
jauhettua korianteria
savupaprikajauhetta
mustapippuria
1 prk tomaattimurskaa + vajaa 2 purkillista vettä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl sokeria
450 g kypsiä kikherneitä
puolikkaan sitruunan mehu
(lehtipersiljaa)

1. Pilko sipuli, porkkanat, perunat ja valkosipuli haluamasi kokoisiksi (porkkanat perunoita pienemmiksi, sillä ne kypsyvät hitaammin).

2. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita hetki. Lisää valkosipuli, juustokumina, korianteri, savupaprikajauhe ja tomaattipyre ja jatka kuullottamista.

3. Lisää porkkanat, perunat, tomaattimurska, vesi, kasvisliemikuutio ja sokeri. Anna kiehua kunnes porkkanat alkavat jo olla hieman pehmeitä.

4. Lisää kikherneet ja sitruunamehu keittoon. Hauduta vielä hetki. Maista suola ja lisää mausteita tarvittaessa. Tarjoile halutessasi lehtipersiljan kanssa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Keitot, Pääruuat

Curry munakoisolla ja kikherneillä

Tämä resepti on taas sarjassamme ”mitäköhän mie siihen laitoinkaan”. Meni siis ihan lonkalta, mutta yritän nyt muistella ainesosia, sillä tämä oli helppo, ravitseva ja hyvä ruoka.

Munakoiso-kikhernecurry

2 keskikokoista munakoisoa
rypsiöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
sentin pätkä tuoretta inkivääriä
tulista punaista (intialaistyyppistä) currytahnaa
1 tl kurkumaa
4oo ml kookosmaitoa
1 prk kikherneitä
soijakastiketta
sitruunamehua

1. Pilko munakoisot kuutioiksi ja paista kuutiot kahdessa erässä pannulla öljyssä. Munakoisot imevät öljyä vaikka kuinka paljon, mutta vähälläkin määrällä pärjää, jos käyttää hyvää, pinnoitettua pannua. Mausta kevyesti suolalla ja laita kypsät kuutiot sivuun odottamaan.

2. Silppua sipuli, viipaloi valkosipuli ja hienonna inkivääri hyvin pieneksi. Kuullota sipulisilppu öljyssä pannulla ja lisää currytahna (määrä riippuu siitä kuinka tulista tahna on, itsellä riitti vajaa ruokalusikallinen). Jatka kuullotusta ja lisää hetken päästä valkosipulit ja inkivääri sekä paistetut munakoisokuutiot. Lisää kurkuma, kookosmaito, (valmiiksi keitetyt) kikherneet ja loraus soijakastiketta. Anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia.

4. Lisää sitruunamehu ja maistele currya. Lisää mausteita tarvittaessa. Tarjoa basmatiriisin kanssa. Maistuu vielä paremmalta seuraavana päivänä.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kasvisruuat, Pääruuat

Sitruunapasta

Pasta sitruunakastikkeessa on ihana raikas ja samalla tuhti herkku! Varsinkin näin marraskuun pimeydessä ja sateessa siitä tulee kesä mieleen. Hyvän reseptin löysin joskus Helsingin Sanomista. Kastikkeesta tulee tosi löysää, itse olen tottunut rakenteeltaan paksumpiin kastikkeisiin. Mutta who cares, maku on oikein erinomainen. Pastan seuraksi paistoin pannulla pari jääkaapissa ollutta kanafilettä. Maustoin vain suolalla ja pippurilla sekä timjamilla. Sopi sitruunan seuraksi oikein hyvin.

Sitruunapasta (ohjeesta riitti kolmeen tai neljään annokseen)

350-400 g spagettia
1 luomusitruuna
1,5 dl valkoviiniä (itselläni oli Grüner Veltlineriä)
2 dl kermaa
100 g hyvää parmesaania (ei mitään valmista raastetta vaan kunnon köntti)
1-1,5 tl ruokosokeria
pari kourallista tuoreita pinaatinlehtiä
pippuria
suolaa
hieman raastettua parmesaania koristeeksi

  1. Laita spagetti kiehumaan reiluun hyvin suolattuun veteen.
  2. Raasta parmesaani ja sitruunan kuori. Purista sitruunan mehu.
  3. Kuumenna viini kattilassa ja lisää sitruunamehu. Anna nesteen kiehua puoleen.
  4. Lisää kerma, sitruunankuoriraaste ja parmesaani. Anna parmesaanin sulaa kastikkeeseen miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ruokosokeria, jos kastike on liian väkevää. Itse laitoin teelusikallisen sokeria ja sitten maku oli kohdillaan.
  5. Sekoita kastike ja spagetti. Revi joukkoon pinaatinlehtiä. Koristele parmesaaniraasteella. Asettele annoksen päälle pieniä kananpaloja, jos haluat. Buon Appetito!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Pasta, Pääruuat

Ankkaa ja ankanrasvassa paistettuja perunoita

Tein tänään ensimmäistä kertaa ikinä ankkaa. Olen jostain syystä tosi arka ostamaan minulle ennestään tuntemattomia lihatuotteita, osittain varmaan siksi, että pelkään pilaavani arvokkaan raaka-aineen esim. kuivattamalla sen korpuksi pannulla.

Ei olisi tarvinnut pelätä! Ankanrinta oli todella helppo valmistaa näillä Jyrki Sukulan ohjeilla, jotka löysin Siskot kokkaa -blogista. Mielestäni kypsyys oli erittäin optimaalinen, liha oli todella mehukasta. Olen syönyt ankkaa aiemmin vain kiinalaisissa ravintoloissa, mutta tämä oli kyllä ihan erilaista kuin se omalla tavallaan hyvä, läpikypsä ankka (teriyakikastikkeella).

Odottamani wow-efekti jäi kuitenkin puuttumaan tästä ateriakokonaisuudesta. Ankanrasvassa paistetut perunat olivat ihan hyviä, mutta niitä olisi varmaan pitänyt vielä hieman kauemmin paistella. Lehtikaali puolestaan maistui jostain käsittämättömästä syystä kalalta (?!) enkä pystynyt syömään sitä. Olisiko johtunut valkoviinietikasta, jota lurautin hieman kaalin joukkoon? Reseptiä on siis turha tänne kirjoitella…

Ankka maistui ehkä hieman tylsältä ilman kastiketta. Aavistelin tätä jo ennen kuin aloitin kokkausta, mutta halusin kuitenkin ensimmäisellä kerralla kokeilla jotain yksinkertaista. Ensi kerralla aion kyllä tehdä jonkinlaisen aasialaisen kastikkeen, tai appelsiinikastikkeen, jota oli monissa netistä löytyneissä ankkaohjeissa.

Yhdestä ankanrinnasta riittää syötävää kahdelle hengelle, jos sen kanssa tarjoilee täyttäviä lisukkeita.

Ankanrinnan paistaminen

1. Ota ankka huoneenlämpöön pari tuntia ennen paistamista.

2. Leikkaa ankan rasvapuolelle ristiviiltoja, älä kuitenkaan viillä lihaan asti.

3. Laita ankanrinta kylmälle pannulle rasvapinta alaspäin ilman erillistä rasvaa ja kuumenna pannu. Kun rasva alkaa tiristä kunnolla, paista vielä noin 3 minuuttia niin että rasvapuoli rapeutuu. Käännä ankanrinta ja paista toiselta puolelta vielä 2 minuuttia. Varo rasvaroiskeita käännettäessä!

4. Siirrä ankanrinta uuninkestävään astiaan ja 175 asteiseen uuniin 12 minuutiksi. Ota pannulle jäävä ankanrasva talteen tai paista siinä perunoita.

5. Suolaa ja pippuroi ankka ja kääri se keittiöpyyhkeeseen vetäytymään pariksi minuutiksi.

6. Viipaloi ja nauti.

Ankanrasvassa paistetut perunat

Keitä ja viipaloi perunat. Paista perunoita ankanrasvassa, kunnes ne ovat rapeita. Mausta suolalla.

3 kommenttia

Kategoria(t): Pääruuat

Kurpitsa-aika jatkuu: Kurpitsa-suklaapalat

Helloillamme on taas leivottu.  Alkuperäinen Martha Stewardin ohje (Non-Finnish speaking readers, click this link for the recipe!) kutsuu näitä nimellä Pumpkin-Swirl Brownies, mutta koska en saanut kunnollisia kiehkuroita aikaiseksi enkä tykkää brownies-sanan käytöstä suomenkielisessä tekstissä, nimesin nämä leivokset Kurpitsa-suklaapaloiksi. Löysin reseptin Sillä Sipuli -blogin kautta.

Tässä leivonnaisessa on tietysti aika monta työvaihetta ja sain sotkettua aika monta kulhoa kaiken tohinan aikana, mutta silti tätä oli hauska tehdä. Kurpitsasose on niin kauniin väristä, suklaata on aina ihanaa sulatella ja eri taikinoita piti tietysti useamman kerran maistella, kun olivat niin hyviä.

Lopputulos kuitenkin hieman hämmensi. Kurpitsa-suklaapalat maistuivat todella hyviltä ja koostumus oli ihanan mehevä, mutta harmillista oli se, että suklaa dominoi makumaailmaa, eikä kurpitsaa tai mausteita juurikaan erottanut kokonaisuudesta. Ehkä kurpitsasoseen mausteiden määrää voisi hieman lisätä.

Kurpitsasoseen voi valmistaa joko keitetyistä tai uunissa paahdetuista kurpitsalohkoista. Itse paahdoin uunissa talvikurpisan lohkoja kuorineen (200 astetta, olisikohan mennyt noin puoli tuntia), ja poistin kuoret vasta pehmenneistä kurpitsalohkoista, jotka sitten soseutin. Ohjeessa on keittoversio. Jos haluat, voit myös ripotella kakun päälle pähkinöitä ennen paistoa.

Marthan ohjeessa on desilitrojen sijasta cup-mitat, joten jos sinulla ei ole cup-mittaa, voit muuntaa määrät desilitroiksi. 1 cup on noin 2,4 dl.

Kurpitsa-suklaapalat

8 rkl suolatonta voita
170 g tummaa suklaata
2 cuppia vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/8 tl cayennepippuria
1/2 tl suolaa
1 1/2 cuppia sokeria
4 kananmunaa
1/4 tl vaniljaa (laitoin 1 tl vaniljasokeria)
1 1/4 cuppi kurpitsasosetta
1/4 cuppia kasvisöljyä
1 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
(1/2 cuppia pähkinöitä)

1. Aloita kurpitsasoseen keittämisellä. Kuori kurpitsa ja poista siitä siemenet sekä muut hötöt. Pilko kurpitsa kuutioiksi ja keitä vedessä kunnes palat ovat pehmeitä. Surrauta soseeksi sauvasekoittimella. Jos sosetta on enemmän kuin tähän piirakkaan tarvittu reilu 3 desilitraa, voit vaikka pakastaa loput. Sekoita kurpitsasoseeseen öljy, kaneli ja muskottipähkinä.

2. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Laita piirakkavuokaan leivinpaperi. (Jos et omista piirakkavuokaa, joka olisi tarpeeksi pieni ja tarpeeksi korkeareunainen, tee niin kuin minä kuvassa.)

3. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa välillä sekoittaen.

4. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, cayennepippuri ja suola kulhossa. Yhdistä kolmannessa kulhossa sokeri, munat ja vanilja. Vaahdota nämä kuohkeaksi. Yhdistä vaahtoon jauhoseos.

5. Yhdistä nyt puolet taikinasta suklaa-voiseokseen. Lopputaikina sekoitetaan yhteen kurpitsasoseen kanssa. Näin saadaan aikaan kaksi taikinaa.

6. Kaada leivinpaperoituun piirakkavuokaan ensin puolet suklaisesta taikinasta ja päälle kurpitsaista taikinaa. Kaada tähän päälle toiset kerrokset suklaista- ja kurpitsaista taikinaa. Laita sitten veitsi tököttämään pystyyn piirakan nurkkaan ja vetele suoria viivoja taikinoita pitkin, veitsi piirakan pohjaa viistäen. Tarkoituksena olisi saada aikan kaunis marmorointi. Jos käytät pähkinöitä, voi ne nyt ripotella pinnalle.

7. Paista 180 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa veitsellä paloiksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leivonta